Apurahoja kotitalouden tutkimuksen ja opetuksen edistämiseen
Elli Sunisen ja Rachel Trobergin rahasto julistaa haettavaksi seuraavat kotitalouden alan apurahat:
- tohtorikoulutusapurahat - tieteellisten jatkotutkintojen suorittamista varten,
- tutkimushankeapurahat – tohtorintutkinnon jälkeiseen tieteelliseen tutkimustoimintaan,
- apurahat tutkimusta ja tutkijakoulutusta edistävien tieteellisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiseen, tutkimusta edistäviin yhteistyöhankkeisiin ja verkostoihin osallistumiseksi sekä
- matka- ja koulutusrahat.
Apurahaa voivat hakea Helsingin yliopiston kotitaloustieteen koulutuksesta (ja sitä edeltäneistä yksiköistä) valmistuneet henkilöt sekä siellä pitkään toimineet opettajat.
Päätoimiseen työskentelyyn tarkoitetut tohtorikoulutusapurahat myönnetään tänä vuonna pääsääntöisesti verovapaina apurahoina. Erityisen ansiokkaiden hakemusten perusteella voidaan myöntää 2-4 vuotinen rahoitus, mikä mahdollistaa työsopimussuhteen solmimisen Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen kanssa. Työskentelyapurahan lisäksi voi anoa tukea myös tutkimuksen tekemiseen liittyviin kuluihin. Matkarahat on haettava erillisellä hakulomakkeella.
Tutkimushankeapurahat myönnetään verovapaina apurahoina tai työsopimussuhteisiin mahdollistavina rahoituksina.
Tarkemmat ohjeet ja lomakkeet apurahojen hakemista varten löytyvät rahaston kotisivuilta osoitteesta: http://www.helsinki.fi/okl/tutkimus%20ja%20jatkokoulutus/s&t/haku.html
Tutkimussuunnitelman laatimisessa pyydetään noudattamaan rahaston kotisivuilla olevia hakuohjeita. Puutteellisia tai myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Hakemusten liitteineen tulee olla perillä viimeistään keskiviikkona 29.2.2012 klo 15.45 osoitteessa:
Elli Sunisen ja Rachel Trobergin rahaston hoitokunta
OKL, Kotitaloustieteen koulutus
PL 8 (Siltavuorenpenger 10)
00014 Helsingin yliopisto
Lisätietoja antavat:
puheenjohtaja, FT Pirjo Korvela
puh: (09) 191 29793, email: pirjo.korvela[at]helsinki.fi
sihteeri Marjo Partanen
puh. (09) 191 29799, email: marjo.partanen[at]helsinki.fi

