Kuva: Armfeltin koulu

Kotitalousopettajan työ on vaativaa ja monialaista mutta myös moninäköalaista. Työssä toiminnallinen tekeminen innostaa aina uudelleen: on palkitsevaa niin oppilaalle kuin opettajalle nähdä konkreettisesti valmiiksi tulevia oppimistehtäviä ja niihin liittyviä oivalluksia – ihan joka tunti. Oppijalle parasta on se, että opitun voi ottaa käyttöön omassa arjessa heti välittömästi.

Ajattelun kehittämisen ja ymmärtävän osaamisen tueksi tarvitaan paljon tietojen kehittämistä ja tietotyötäkin. Kotitaloudessa oppilaan ajatusten saattaminen oppimistaajuudelle tapahtuu usein käytännön kautta. Motivaation kannattelua tukee se, että oppiaineemme oppimisessa on runsaasti toiminnallisia elementtejä ja työskentelyssä painotus on rutiineja rikastavissa taitavuustekniikoissa. Kotitalousluokassa toimiminen innostaa usein niitäkin, joille kotityöt ovat jääneet vieraammiksi.

Koska vuorovaikutus on oppiaineessa keskeinen työväline ja myös oppimistavoite, palkitsevia ovat myös ne hetket, kun oppilas oivaltaa työn tekemisen ja tiimityön iloa. Niin työyhteisöissä, tiimeissä kuin perheissä tarvitaan ennakointia, joustavuutta ja soveltamiskykyä – arjen resilienssiä. Arjen resilienssin merkitys korostuu tilanteissa, joissa ihmisen omassa elämänpiirissä ja ulkoisessa maailmassa tapahtuvat muutokset vaativat toimintakyvyn säilymistä ja sietokyky joutuu koetukselle.

Kun opitaan ruoasta, puhtaudesta, rahasta ja talousosaamisesta sekä yhdessä elämisestä, teknologiataidot ovat keskeisessä asemassa. Kotitalouden teemoissa luonnollista on käyttää oppimisen apuna arjen areenat vallannutta digitaalisuutta. Oppilaan oman oppimisprosessin haltuunotto ja hallinta edellyttää käytössä olevaa riittävää ja toimivaa tietotyövälineistöä ja -ympäristöjä. Vaikka omat puhelimet ovat käteviä monessa, ne harvoin tukevat oikeaan työntekoon keskittymiseen.

Someen valumiseen taipuvaiset nuoret – etenkin oppimistaidoiltaan hauraammat oppilaat – saattavat koukuttautua aivan eri lailla opiskeluun vaikkapa lisätyn todellisuuden alustoilla tapahtuvan tieto-oppimisen tai visuaalisen tiedon tuottamisen keinoin. Samoin vaikkapa vuorovaikutukseen tukea tarvitseva voi pystyä käsittelemään haastaviakin teemoja tai kielellisesti vaikeaa aineistoa kehittyneiden oppimisen teknologioiden avulla, yksinkertaisimmillaan esimerkiksi animaatio- tai sarjakuvasovelluksen keinoin. Laadukkaita digitaalisia työympäristöjä ja oppimateriaalia on saatavilla paljon mutta niiden hyödyntäminen vaatii opetuksen suunnitteluun panostamista: usein perinteiset oppimisen tavat eivät niihin sellaisenaan istu. Myös runsaudenpula vaatii kokeiluja ja niiden kautta vahvistuvaa näkemystä, jotta löytää omaa työtä tukevia ja todellista lisäarvoa antavia järjestelmiä.

Kouluissa käydään vieläkin hämmentävän paljon perustason keskustelua oppimisympäristöistä, vaikka opetuksen tarpeiden mukaisesti riittäväksi koettu työvälinekanta pitäisi kuitenkin jo olla itsestäänselvyys. Motivoivaan ja yksilöllisiä oppimispolkuja tukevaan oppimisympäristöön panostamisen pelimerkithän ovat ”pikkuhiluja”, jos verrataan esimerkiksi työlaitteiden ja -materiaalien vuosihintaa kasvaneen tuen tarpeen tai koulupudokkuuden kustannuksiin. Arjen taidot maksavat itsensä välittömästi takaisin ja hyvinvoinnin arvo on kaikessa muussa onnistumisen edellytyksenä eksponentiaalinen.

Koulun ruokakasvatus on sekä hyvinvointikasvatusta että kulttuuriin juurtumista

Perusopetuksen oppiaineissa ruoka- ja ravitsemusosaamisen teemoja yhdistelevä ruokakasvatus esiintyy ainutlaatuisella tavalla juuri kotitaloudessa. Kotitaloudessa opitaan merkityksellisiä arjen taitoja myös asumisen ja kuluttajuuden sisältöalueilla, mutta ruokakasvatus on ainutlaatuinen jalokivi, joka kietoutuu oppiaineemme muihin sisältöalueisiin keskeisimpänä osana jokapäiväisen arjen kokonaisuutta. Ruokakasvatus voidaan nähdä siksi myös sisältöalueista laaja-alaisimpana: kulttuurisena, sosiaalisena, taloudellisena ja ekologisena kokonaisuutena ruoka ja syöminen ovat loputon lähde jokaista viisi kertaa päivässä koskettavalle osaamiselle, hyvinvointia tukevalle ymmärtämiselle ja valintojen tekemiselle.

Kansanterveydellisestä näkökulmasta katsottuna ruokaosaamisen tarve on juuri nyt erityisen kuumottava, kun väestötason ravitsemuksellisiin terveyshaasteisiin yhdistetään mediavaikuttamisen pauloihin kietoutunut ruokasome, värikkäät mielipiteet ja vilkkaasti viriävät keskustelut. Voi vaan kysyä, kuinka paljon ympäröivää huuhaata on riittävä määrä turruttamaan ja ohjaamaan ajattelua. Samoin on syytä säännöllisesti nostaa esiin sitä, kuinka paljon lopulta edes ymmärretään seurantadatan louhinnan ja suosittelualgoritmien tuottamaa somekuplaa. Etenkin nuorelle, jolla ajattelun mustavalkoisuus on usein vahvaa, koulussa ja juuri käytännön oppimisen kautta kotitaloudessa toteutetun ruoka- ja ravitsemusosaamisen merkitys voi olla suunnaton.

Ruokakasvatuksessa on keskeistä myös ruokakulttuuri, arjen ja juhlan sekä sesonkien ja kalenterivuoden vaihtelun ymmärrys. Vuodenkierron ja teemojen vaihtelun tehtävänä on juurruttaa kulttuuriin ja yhteisöön. Yksilön ja yhteisön valinnoilla ja on merkitystä oman hyvinvoinnin lisäksi myös lähialueen ja maapallon hyvinvointiin. Irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunteen lisääntyessä juuri kotitalouden kulttuurinen ulottuvuus voi toimia vahvana vastavoimana negatiiviselle kehitykselle. Yhteisöllisesti ja kulttuurisesti merkitsevä ruokakasvatus ansaitsee siis panostusta.

Kouluruokailu tarjoaa koulun ruokakasvatuksen osana monet mahdollisuudet eri oppiaineiden taitojen ja laaja-alaisen osaamisen kehittämiselle. Voimme yhdessä saman pöydän ääressä syödä arkea ja maailmaa paremmaksi annos kerrallaan jo varhaiskasvatuksesta ja alakoulusta alkaen. Kouluruokailu on myös luonteva oppilaita ja muita koulun sekä ympäröivän yhteiskunnan toimijoita ja koteja yhdistävä, osallistavan kehittämisen toimintaympäristö. Parituhatta koululounasta ykkösluokasta ysille ovat merkittävä mahdollisuus vaikuttaa. Kun lisätään tähän tuhat varhaiskasvatuksen vuosien lounasruokailua, voi todeta, että omakohtaisesti tutuksi tulleesta taatusti tykätään ja varhain opittu osataan varmasti vielä vanhanakin.

Kotitalous kuuluu kaikille

Lapsella on luontainen halu toimia ja osallistua kodin arjen puuhiin jo varhaisina vuosina. Kun kodeissa lapsuudessa opitut taidot eriytyvät, kestävän hyvinvointiarjen perusteet tulisi oppia yhteiskunnan tarjoaman kasvatuksen ja koulutuksen järjestelmissä jäsentyneesti jo entistä varhaisemmin. Varhaiskasvatuksessa luodaan vahva pohja esimerkiksi ruokaosaamiselle ja alakoulun loppupuolisko ennen murrosiän melskeitä olisi otollisinta aikaa alkaa juurruttaa tähän liittyvää aktiivista toimeliaisuutta kotitalouden keinoin.

Kotitalouden kautta voidaan nostaa esiin myönteisiä käsityksiä niin omaa kehoa kunnioittavista kuin ympäristöä arvostavista, kestävän tulevaisuuden valinnoista. Kohtuullisuudesta kuluttamisessa tuskin opitaan myös koskaan liikaa. Kotitalouden jatkumo olisikin tästäkin syystä saatava alkamaan jo yleisesti nykyistä seiskaluokkaa varhaisemmin. Mietityttää, tunnetaanko nykyajan kotitalouden opetusta huonosti, koska hyväksytään arjen ja elämänhallinnan kannalta keskeisimpiä teemoja käsittelevän oppiaineen olevan yhteisissä opinnoissa usein vain yhden vuoden mittainen. Samalla askarruttaa, miksi ylipäätään joudumme puolustamaan toisen asteen kotitalouden opiskelun mahdollisuuksia. Emmekö olekin kaikki yhtä mieltä siitä, että arjen tasapainon ja hyvinvointitaitojen puute näkyy jo riittävästi esimerkiksi kasvaneina jaksamisen ja mielenterveyden haasteina sekä maksuhäiriömerkintöinä.

Kotitaloudessa arvostetaan tietojen ja taitojen kehittämistä ja työn aikaansaannoksia. Vähitellen myös pelkän päämäärän ihailun sijasta vahvistuu tekemisen ja työprosessin arvostaminen. Samalla opitaan arvostamaan myös yksilöllistä työtapaa, innovatiivisuutta ja luovuutta. Osaamisen ja ajattelun kehittäminen on paras lääke lyhytjänteisyyttä ja koronavuosien haasteissa ilmennyttä turhauttavaa näköalattomuutta vastaan. Ponnisteluja vaativa mutta silti motivoiva työskentely ja etenkin konkreettinen työn valmiiksi saaminen kasvattaa pitkäjänteisyyteen ja tavoitteelliseen toiveikkuuteen. Muuttuvassa maailmassamme osallisuus ja aktiivisuus ruokkii tiedonnälkää ja kekseliäs toiminta tuottaa yhteisiä elämyksiä. Kotitaloudessa yhdistyy kaikki, mikä kannattelee elämäniloa. Kotitalouden opinnot kuuluvat kaikille.

Kirjoittaja, Fiia Lujasmaa, on Salon Halikon Armfeltin koulun kotitalouden lehtori ja Vuoden 2020 kotitalosopettaja.