Yläkoulun kotitalousopettajille suunnattujen työpajojen tavoitteena on löytää tapoja tuoda kestävän kehityksen teemoja osallistujien omaan opetukseen. Työpajassa esitellään nuorten ja opettajien pedagogisia ideoita ja ajatuksia kestävyyskasvatuksesta sekä pelataan kestävyysteemoihin keskittyvää Seppo-peliä. Työpajan osallistujat voivat hyödyntää peliä myöhemmin omassa opetustyössään. Työpajoissa pelialustalla olevia tehtäviä jatkojalostetaan erityisesti kotitalousopetuksen sisällöillä. Rakentuva kokonaisuus voi toimia esimerkiksi learning cafe- tyyppisesti kotitalousluokassa. Pelipohjaan voit tutustua täällä: Pikamuodista hitaaseen -peli | Nuorten Akatemia.
Ennen koulutusta 27.8. järjestetään kyselytunti. Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n asiantuntija tulee kertomaan EU:n uudesta tekstiilistrategiasta, jonka sisältö tulee koskettamaan kaikkia kuluttajia. Kyselytunti ei kuitenkaan ole edellytys työpajaan osallistumiselle.
Jotta työpajasta saa parhaan hyödyn, on osallistujien hyvä ottaa koulutukseen mukaan oma läppäri.