Toiminnanjohtajan kirjeen 9/2025 yhteydessä tehtiin jäsenille koulutustarvekysely. Vastauksia kyselyyn saatiin varsin mukavasti, ja tulosten perusteella on hyvä jatkaa liiton koulutusten suunnittelua sopimaan entistä paremmin jäsenten tarpeisiin ja toiveisiin.
Lähikoulutusta toivotaan lähellä, etäkoulutusta keskiviikkoisin
Kyselyyn vastanneista Kotitalousopettajien liitto ry:n jäsenistä pieni enemmistö, 58 %, toivoi koulutuksia järjestettävän lähikoulutuksena. Loput vastanneista, 42 %, pitävät enemmän etäkoulutuksista.
Lähikoulutusta toivotaan kuitenkin suht lähellä. Arkena koulutukseen oltaisiin käytännössä valmiita matkustamaan enintään 100 km, 90 % vastanneista. Viikonloppuna reilu puolet olisi valmis matkustamaan viikonloppuna koulutukseen enintään 200 kilometriä. Lähikoulutusta toivoneilla osuus oli hieman suurempi, 60 %, kuin etäkoulutusta toivoneilla, 50 %.
Kolmannes vastaajista oli sitä mieltä, että etäkoulutuksiin paras päivä olisi keskiviikko. Maanantai, tiistai ja torstai koettiin seuraavaksi sopivimmiksi, kukin päivä sai viidesosan kannatuksesta. Perjantai on Kotitalousopettajien liiton jäsenten mukaan heikoin päivä etäkoulutuksiin. Perjantaita suosi vain vajaa kymmenes vastanneista.
Arki-illan etäkoulutuksiin paras aika on kello 17:00–18:00. Tätä mieltä oli puolet vastanneista. Seuraavaksi sopivin aika, 26 % vastanneista, olisi 18:00–19:00.
Kotitalousopettajat toivovat ajankohtaisia ja konkreettisia koulutuksia – erityistuki, arviointi ja tekoäly keskiössä
Kyselyyn vastanneet Kotitalousopettajien liitto ry:n jäsenet esittivät laajan kirjon toiveita tulevien koulutusten sisällöiksi. Vastauksista nousee esiin erityisesti tarve ajankohtaisiin, käytännönläheisiin ja vertaistukea tarjoaviin koulutuksiin, jotka tukevat opettajien arkea ja ammatillista kehittymistä.
Keskeiset toivotut koulutusteemat löyhässä toivottuusjärjestyksessä:
- Arviointi ja tuen tarpeet: Formatiivisen arvioinnin työkalut, tuen uudistuksen vaikutukset kotitaloustunneilla sekä koulua käymättömien oppilaiden arviointi ovat keskeisiä huolenaiheita.
- Tekoäly opetuksen tukena: Useat opettajat toivovat koulutuksia tekoälyn hyödyntämisestä kotitalousopetuksessa.
- Eriyttäminen ja S2-opetus: Tarvetta on selkokieliselle ja eriyttävälle materiaalille sekä konkreettisille keinoille erilaisten oppijoiden tukemiseen.
- Opettajan jaksaminen ja työnohjaus: Työmäärän hallinta, tehtävien rajaus ja vertaistuki nousivat esiin opettajien hyvinvoinnin kannalta tärkeinä aiheina.
- Erityisruokavaliot ja kasvisruoka: Opettajat kaipaavat vinkkejä erityisruokavalioiden huomioimiseen sekä keinoja innostaa nuoria kasvisruoan kokeiluun.
- Kuluttajakasvatus ja ravitsemus: Ajankohtaiset ravitsemussuositukset, kuluttajakasvatuksen materiaalit ja digityökalut kiinnostavat opettajia.
- Valmistavien luokkien ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetus: Tarvetta on arviointikriteereihin ja kielitietoiseen pedagogiikkaan liittyville koulutuksille.
- Käytännön arjen hallinta: Opettajat toivovat vinkkejä tilauksien tekemiseen, työrauhan ylläpitämiseen ja oppilaiden keskinäisten suhteiden hallintaan.
Moni kaipaa myös mahdollisuuksia kohdata kollegoita ja jakaa ideoita eri koulujen välillä.
Arki ja etäisyys suurimmat esteet osallistumiselle
Kyselyssä pyrittiin selvittämään myös syitä olla osallistumatta koulutuksiin. Jäsenet nostivat esiin monia käytännön esteitä, jotka vaikeuttavat koulutuksiin osallistumista. Yleisimmät syyt liittyvät arjen kiireisiin, pitkiin matkoihin sekä koulutusten ajankohtaan. Toki myös sisältö vaikuttaa, sillä kaikki aiheet eivät ole kaikille yhtä tärkeitä ja kiinnostavia.
Yleisimmät esteet osallistumiselle:
- Aikataulut ja päällekkäisyydet – työpäivän pituus, kokoukset, harrastukset
- Pitkät välimatkat ja koulutusten sijainti – erityisesti pohjoisessa ja Itä-Suomessa
- Perhe-elämä ja arjen kiireet – lasten harrastukset, kotityöt
- Koulutusten alkamisaika – erityisesti klo 15 tai arki-iltaisin
- Etäkoulutusten kuormittavuus – työpäivän jälkeen ei jaksa
- Koulutusten aiheet eivät ole kiinnostavia tai ajankohtaisia
- Ilmoittautumisen aikaisuus ja unohtaminen
- Maksullisuus ja omakustanteisuus
- Motivaation puute ja saamattomuus
- Koulutuksia ei järjestetä omalla paikkakunnalla
Kiinnostava sisältö ja kollegiaalinen tuki innostavat
Vaikka esteitä on monia, opettajat kertovat myös selkeästi, mikä saa heidät osallistumaan koulutuksiin. Keskeistä on koulutuksen konkreettinen hyöty, ajankohtaisuus ja mahdollisuus kohdata kollegoita.
Yleisimmät motivaatiotekijät osallistumiselle:
- Mielenkiintoinen ja käytännön työtä tukeva aihe
- Oma ammatillinen kehittyminen ja oppiminen
- Mahdollisuus osallistua etänä tai työaikana
- Hyvä ja asiantunteva luennoitsija
- Kollegojen tapaaminen ja vertaistuki
- Ajankohtainen ja omaan opetukseen sopiva sisältö
- Koulutus lähellä tai helposti saavutettavissa
- Rentouttava ja inspiroiva koulutusympäristö
- Ideointi ja keskustelu oman alan ihmisten kesken
- Uuden oppimisen ilo ja oman opettajuuden kehittäminen
Kotitalousopettajien liitto ry:n toiminnanjohtaja ja hallitus arvostavat kyselyyn vastanneiden panosta suuresti. Vastaaminen tukee liiton toiminnan kehittämistä. jäsenten on hyvä muistaa myös se, että liiton toiminnanjohtajalle voi aina laittaa viestiä, jos on jotain toiveita tai ideoita kehittämään liiton toimintaa.
Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin liiton juomapullo. Voittajalle on ilmoitettu suoraan.