Hyvää yhdessä -hankkeen seitsemäs koulutus oli Yhteisöllisyys osa 2. ja sen aihe oli ”Kannabis ilmiönä sekä stigman, yhteisöllisyyden ja keskustelun näkökulmasta”. Koulutuksen piti Ehyt ry:n (Ehkäisevä päihdetyö) asiantuntija Kim Kannussaari.
Koulutuksessa käsiteltiin kannabista ja sen käyttöön liittyviä faktoja. Minkälainen kasvi kannabis on, mikä ero on lääkekannabiksella ja päihtymistarkoitukseen käytettävällä kannabiksella, mitkä ovat kannabiksen haittavaikutukset, ja kuinka paljon nuoret kannabista käyttävät Suomessa.
Yksi koulutuksen keskeisistä teemoista oli stigman käsite. Päihdeongelmaan liittyvä stigma sisältää usein yleistyksiä ja stereotypioita ongelman luonteesta (esim. itseaiheutettu ongelma) sekä ongelmista kärsivistä ihmisistä (esim. oletus siitä, että alkoholiongelmasta kärsivä ”haluaa vain” juoda).
Stigma ilmenee yhteiskunnassa esimerkiksi syyttämisenä ja myötätunnon puutteena.
Miten päihdeongelmaan liittyvä stigma sitten yhteiskunnassa ilmenee? Esimerkiksi laajemmin yhteiskunnassa esiintyvinä yleistävinä käsityksinä ja mielipiteinä, päihdeongelmista kärsivistä ihmisistä: haukkumisena, syyttämisenä ja myötätunnon puutteena. Yksilötasolla häpeänä, välttelynä, pelkona ja puolustelevana käytöksenä.
Miten päihdeongelmaan liittyvää stigmaa voidaan sitten vähentää? Tärkeää on asiakaslähtöiset palvelut ja sellaiset toimintatavat, joissa ”ihminen on ensin”. Nähdä siis päihteitä käyttävä ihminen yksilönä. Tämä tarkoittaa muun muassa myönteistä vuorovaikutusta ja myönteistä kohtelua sekä ihmisen aitoa kohtaamista.
(Koulutuksen koko materiaali sekä luennon tallenne löytyvät Hyvää yhdessä -hankkeen Classroomista)
Ehyt ry:n 24 h päihdeneuvonta, puh. 0800 900 45
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset vastaavat puheluihin ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Palvelu on maksutonta, anonyymiä ja luottamuksellista.
Hyvää yhdessä -luennot jatkuvat ja seuraavana on vuorossa: Turvallisuus, osa 3 torstaina 10.2.2022 klo 17:00–18:30. Kouluttaja on Jenni Kreivi, Rikosuhripäivystyksen verkkotyön koordinaattori.
Ilmoittaudu mukaan Hyvää yhdessä -koulutukseen tästä: Hyvää yhdessä – Ilmoittautuminen.
