Kategoria: Liitto kouluttaa
Tänne kerätään kaikki artikelit ja julkaisut, jotka liittyvät Kotitalousopettajien liitto ry:n järjestämiin koulutuksiin. Osa materiaalista on näkyvissä vain jäsenille.
Uskallan sanoa mielipiteeni, minunkin äänelläni on merkitystä
Kuva: Alexas_Fotos Pixabaystä Hyvää yhdessä -hankkeen yhdeksäs koulutus päätti moduulin ”Vaikuttaminen”. Se oli tämän aihepiirin kolmas ja viimeinen osa. Koulutuksen piti Allianssin nuorten osallisuuden asiantuntija…
Kiusaaminen todellisuudessa täyttää useasti jonkin rikoksen tai usean rikoksen tunnusmerkit!
Kuva: PxHere Hyvää yhdessä -hankkeen kahdeksas koulutus oli Turvallisuus moduulin kolmas osa. Sen piti Rikosuhripäivystyksen verkkotyön koordinaattori Jenni Kreivi. Koulutuksessa käsiteltiin esimerkkejä lasten- ja nuorten kohtaamista…
Kevätkoulutuspäivän ohjelma julkaistu
Kotitalousopettajien Kevätkoulutuspäivän 2022 ohjelma on julkaistu. Ohjelmassa on kaksi yhteistä luentoa: Itä-Suomen poliisin sosiaalityöntekijä Tuija Heimonen kertoo kokemuksistaan kohtaamisista päihteiden kansa kamppailevien nuorten ja heidän…
Ei tuomita. Se voisit olla sinä.
Hyvää yhdessä -hankkeen seitsemäs koulutus oli Yhteisöllisyys osa 2. ja sen aihe oli ”Kannabis ilmiönä sekä stigman, yhteisöllisyyden ja keskustelun näkökulmasta”. Koulutuksen piti Ehyt ry:n…
Kyselytunti kotitalousluokansuunnittelusta antoi arvokasta tietoa oppimistilan suunnitteluhaasteisiin
Keskiviikkona 8.12.2021 järjestetty Kotitalousopettajien liitto ry:n kyselytunti kotitalousluokan suunnittelusta pureutui Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Anne Malinin johdolla ajankohtaisiin kotitalouden oppimisympäristön suunnitteluhaasteisiin.
Musta tuntuu, että mun lapsuus päättyi, kun mun vanhemmat eros
Hyvää yhdessä -täydennyskoulutuksen viidennellä luennolla (Turvallisuus, osa 2) käsiteltiin kahta vakavaa ja tärkeää aihetta: vanhempien eroa ja eron vaikutusta lapseen ja nuoreen sekä lähisuhdeväkivaltaa.
Moikkaaminen, hymy, hyväksyvä katse, pienet hyvät teot, kannustavat viestit
Hyvää yhdessä -täydennyskoulutuksen neljännellä luennolla käsiteltiin luovia menetelmiä osallisuuden rakentamisessa ja kokeiltiin matalan kynnyksen osallisuusharjoitteita. Kouluttajana toimi Lasten ja nuorten säätiön asiantuntija Anna Jussilainen. Osallisuuden…
Puutu aina nimittelyyn ja fobiseen kielenkäyttöön ja käytä sekä sukupuolineutraalia että moninaisuuden tunnistavaa kieltä
Hyvää yhdessä -täydennyskoulutuksen kolmannella luennolla käsiteltiin Sateenkaarevia identiteettejä, sukupuolen moninaisuutta nuoruudessa, normeja ja niiden purkaminen sekä kiusaamisen ennaltaehkäisyä. Luennon piti Seta ry:n koulutusasiantuntija Marita Karvinen.
Mihin nuoret haluavat vaikuttaa ja kuinka?
Hyvää yhdessä -täydennyskoulutuksen toinen luento käsitteli nuorten vaikuttamismahdollisuuksia Kotitalousopettajien liiton järjestämä verkkopohjainen Hyvää yhdessä -täydennyskoulutus jatkui lauantaina 23.10 Nuorisovaltuustojen liiton osallisuusasiantuntija Vihtori Suomisen ”Vaikuttamisvalmennuksella”. Koulutuksessa…















Kotitalousopettajien liitto ry on kotitalousalan oma yhteisö ja edunvalvoja, joka edistää jäsenten ammatillista osaamista, laajentaa alan tunnettuutta ja arvostusta sekä kehittää alan toimintaympäristöjä vahvan paikallistoiminnan, kattavien yhteistyöverkostojen ja aktiivisen yhteiskunnallisen keskustelun avulla.



