Osallisuus tuntuu esimerkiksi siltä, että olen tärkeä tässä yhteisössä
Kuva: Keith Johnston Pixabaystä Hyvää yhdessä -hankkeen kymmenes koulutus oli Osallisuus, osa 3. (osa 2. peruuntui sairastapauksen vuoksi, mutta järjestetään myöhemmin). Tällä kertaa kyseessä ei…
Uskallan sanoa mielipiteeni, minunkin äänelläni on merkitystä
Kuva: Alexas_Fotos Pixabaystä Hyvää yhdessä -hankkeen yhdeksäs koulutus päätti moduulin ”Vaikuttaminen”. Se oli tämän aihepiirin kolmas ja viimeinen osa. Koulutuksen piti Allianssin nuorten osallisuuden asiantuntija…
Moneen kertaan suunniteltu on melkein valmis
Kuva: Jaime Lopes Pixabaystä Kuopion kotitalousopettajat suunnittelevat innolla koulutuspäivää, joka on jouduttu perumaan kahdelta edelliseltä vuodelta koronan vuoksi. Nyt laitamme kaikki peukut pystyyn, jotta kolmas…
Tekemistä Kuopiossa Kevätkoulutuspäivän aikaan!
Tee Kevätkoulutuspäivän oheen miniloma Kuopioon. Ota vaikka perheesi mukaan! Varaa hotelli ja vaikka teatteri tai konserttiliput. Nauti ruoasta tai luonnosta. Yhdistä huvi ja hyöty! Olemme…
Vuoden 2021 kotitalousopettaja on Riikka Kononen
orilaisen Kuninkaanhaan koulun kotitalouden lehtori Riikka Kononen on valittu vuoden 2021 kotitalousopettajaksi. Kollegoiden mukaan Riikka visioi, innostaa, kannustaa ja toimii.
Kiusaaminen todellisuudessa täyttää useasti jonkin rikoksen tai usean rikoksen tunnusmerkit!
Kuva: PxHere Hyvää yhdessä -hankkeen kahdeksas koulutus oli Turvallisuus moduulin kolmas osa. Sen piti Rikosuhripäivystyksen verkkotyön koordinaattori Jenni Kreivi. Koulutuksessa käsiteltiin esimerkkejä lasten- ja nuorten kohtaamista…
Kotitalousstipendit 2022 haussa
Kotitalousopettajien liitto ry palkitsee vuosittain 15 yhdeksäsluokkalaista Kotitalousstipendillä. Seuraavat stipendit jaetaan keväällä 2022 peruskoulunsa päättäville kotitalouden osaajille, jotka ovat osoittaneet erityistä harrastuneisuutta kotitalouden opintoihin. Haettavana…
Tulevaisuustaitoja pelien avulla
Älylaitteiden käytöstä kouluissa syntyi somemyrsky, ja somemyrskylle tyypillisesti argumentointi on ollut kiihkeää puolesta ja vastaan. Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka toivoo, että joko-tai-ajattelusta siirryttäisiin kohti sekä-että-ajattelua. Koulu ei voi mennä takaisin 80-luvulle, vaan sen pitää elää ajassa.
Kevätkoulutuspäivän ohjelma julkaistu
Kotitalousopettajien Kevätkoulutuspäivän 2022 ohjelma on julkaistu. Ohjelmassa on kaksi yhteistä luentoa: Itä-Suomen poliisin sosiaalityöntekijä Tuija Heimonen kertoo kokemuksistaan kohtaamisista päihteiden kansa kamppailevien nuorten ja heidän…
Kotitalousopettajat vahvasti edustettuna Aineopettajaliitossa
Aineopettajaliitto AOL ry:n puheenjojhtajana vuonna 2022 jatkaa Kotitalousopettajien liitto ry:n Anneli Rantamäki. Perjantaina 21.1.2022 pidetyssä hallituksen kokouksessa valittiin toimihenkilöt ja työryhmät, ja Kotitalousopettajien liitto ry:n…















Kotitalousopettajien liitto ry on kotitalousalan oma yhteisö ja edunvalvoja, joka edistää jäsenten ammatillista osaamista, laajentaa alan tunnettuutta ja arvostusta sekä kehittää alan toimintaympäristöjä vahvan paikallistoiminnan, kattavien yhteistyöverkostojen ja aktiivisen yhteiskunnallisen keskustelun avulla.


