Tekijä: KTAOL
Sanna Sekki edustamaan Kotitalousopettaja Väestöliiton hallitukseen
Yliopiston lehtori Sanna Sekki on valittu Väestöliiton hallitukseen kolmivuotiskaudeksi 2023-2025. Sekkiä ehdotti Kotitalousopettajien liitto ry, perusteena se, että Sanna Sekillä on erittäin vahva osaaminen nuorten…
Harrastuneisuus paikkaa koulutuksen vajetta
– kotitaloustaitojen sisällyttäminen sosiaalialan koulutukseen
Sosiaalialan koulutukseen ei sisälly kotitaloustaitojen opetusta, vaikka ne tulevat esille jokapäiväisessä työssä. Kotitaloustaidot periytyvät vahvasti ja näkyvät elämässä arjen haasteina, joita sosiaalialan työntekijät ratkaisevat yhdessä lasten ja nuorten kanssa.
Kotitalousopettajien liitto ry:n vuoden 2022 joulukalenteri on julkaistu!
Toivotamme Kotitalousopettajien liitto ry:n jäsenille oikein hyvää joulunodotusta ja onnellista joulun aikaa!
Pysähdy hetkeksi oman työsi äärelle
Kuva: Silvia Kotitalousopettajien liiton järjestämä ja Opetushallituksen rahoittama Opettajasta yhteisöosaajaksi -täydennyskoulutus käynnistyi viime lauantaina ensimmäisellä työpajamuotoisella asiantuntijaluennolla. Minna Rimpiläinen Koulutuskeskus Moolista järjesti osallistujille työpajan ”Vaellus…
Kuopion yhdistys 80 vuoden ikään
Aktiivinen ja vireä Kuopion yhdistys juhlii täysiä vuosikymmeniä perjantaina 18.11. Kuopion museon uudessa kahvila Kantissa. Juhlan alussa esiintyy Minna Canthin koulun musiikkiluokka 9A. Luvassa on…
Forssan seudun Kotitalousopettajat juhlii 50 vuotista toimintaa
Forssan seudun yhdistys juhlii täysiä vuosikymmeniä torstaina 10.11. Urpolan Kartanossa Humppilassa. Juhlaa tuovat alkumalja ja tervetulotoivotus, musiikkiesitys, hyvä ruoka ja menneiden muistelu kuvin ja sanoin…
Kyselytunti työturvallisuudesta antoi kaksin verroin tietoa terveellisestä ja turvallisesta työympäristöstä
Kotitalousopettajien liitto järjesti tiistaina 1.11.2022 kaksituntisen kyselytunnin työturvallisuudesta. Asiantuntijana toimi päätoiminen työsuojeluvaltuutettu Nina-Marika Pieskä. Vastaava kyselytunti järjestettiin jo keväällä, mutta kotitalousopettajat ymmärtävät asian tärkeyden, ja…
Perintöhyrrä
Jos olet jäsen, mutta sinulla ei ole tunnusta, otathan yhteyttä toimisto@kotitalousopettajat.fi.
Jos et ole vielä jäsen, liity täältä>>
Innehållet är endast avsett för medlemmar i Hushållslärarnas förbund ry. Logga in här>>.
Om du är medlem men inte har inloggnings ID, vänligen kontakta toimisto@kotitalousopettajat.fi.
Om du inte är medlem, bli medlem här>>
Hyvän mielen taitomerkki®
Jos olet jäsen, mutta sinulla ei ole tunnusta, otathan yhteyttä toimisto@kotitalousopettajat.fi.
Jos et ole vielä jäsen, liity täältä>>
Innehållet är endast avsett för medlemmar i Hushållslärarnas förbund ry. Logga in här>>.
Om du är medlem men inte har inloggnings ID, vänligen kontakta toimisto@kotitalousopettajat.fi.
Om du inte är medlem, bli medlem här>>















Kotitalousopettajien liitto ry on kotitalousalan oma yhteisö ja edunvalvoja, joka edistää jäsenten ammatillista osaamista, laajentaa alan tunnettuutta ja arvostusta sekä kehittää alan toimintaympäristöjä vahvan paikallistoiminnan, kattavien yhteistyöverkostojen ja aktiivisen yhteiskunnallisen keskustelun avulla.



